Salo-Uskelan Seura ry

Kivikauden yleisökaivausten blogi

ke 27.7. to 28.7. pe 29.7. la 30.7. su 31.7. ma 1.8. ti 2.8. ke 3.8. to 4.8. pe 5.8.

Tiedonanto: Vapaita paikkoja on vielä to 4.8. 1 kpl ja pe 5.8. 2 kpl.

Seitsemäs kaivauspäivä tiistai 2.8.

Kaivausjohtaja Pukkila kaivaa vähän isommalla lapiolla.

Nuoremmalta asuinpaikalta löytyi tänään komeasti koristeltu keramiikkapala.

Kääntöpuoli on vähemmän huomiota herättävä.

Arkeologiopiskelija Mikko Helminen mittaa takymetrin kanssa apunaan Henna Saarinen. Peruskartoituksen tekeminen on kuulemmat liusunut hänen tehtäväkseen näillä kaivauksilla. Sitä samaa on tänä kesänä tullut tehtyä Seilissä ja Kruunupyyssä. Perusjuttujen oppimiseen menee noin puoli tuntia, joten kaverina hommassa voi hyvin olla vapaaehtoiskaivaja, ja arkeologit saavat keskittyä muuhun.

Päivässä dokumentoidaan tietokantaan noin kaksisataa pistettä: maaston merkkejä, maalajien rajoja ja löydettyjä esineitä. Esim. miekan molemmista päistä otetaan koordinaatit, sillä silloin sijainti on ollut todennäköisesti tarkoituksenmukainen. Toisaalta kvartsi-iskoksia ei merkitä, sillä ne ovat aikoinaan olleet jätettä ja sinkoilleet minne sattuu. Jälkityö tehdään tiimityönä ja Mikko tulee vastaamaan kartoista. Jouko Pukkila kirjoittaa yleistekstin. Kestoksi jälkityöstölle arvioidaan tällä hetkellä noin kolmea viikkoa.

Ensimmäinen kaivanto on saatu kaivettua loppuun ja arkeologiopiskelija Miia Listenmaa kuvaa pohjan filmille vielä ennen täyttöä. Se kaivettiin kolmenkymmenen sentin syvyyteen. Pohja tarkistettiin pistokokein lapiolla, niin että se oli varmasti tyhjä.

Sitten hiekka lapioidaan takaisin ja sammalet pannaan päälle.

Sirkiän Liisa (vasemmalla) kaivaa innoissaan ja toteaa, että kyllä tämä kotiolot voittaa. Naapurin keramiikkalöytö oli hänen mielestään hieno ja toi inspiraatiota hänellekin. Liisa on osallistunut kansalaisopiston kurssille kaksi ja puoli vuotta, mutta kertoo että kaivaukset opettavat konkreettista työtä ja antavat paljon, tosin luennotkin olivat hyviä.

Paperimukin alla on suojassa hieman isompi pala keramiikkaa. Sitä ei tietenkään revitä paikaltaan, vaan se paljastuu kaivamisen edetessä.

Tässä toisen mukin alla piilotteleva pala.

Tässä näyttäytyy aiempi pala ilman suojaansa (tumma nökö keskimmäisestä kivestä oikealle).

Ja tässä lähikuva, huomenna paljastuu lisää...

Tunnelmia toimitti Hanna-Mari & Jere Kupari

Seuraava päivä

Nakolinna (02) 731 3014, puheenjohtaja puh. 0400 531 243, Sähköposti: salouskelan.seura@seutuposti.fi